Sivut

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Laskiaissunnuntai

Tänä vuonna laskiaissunnuntaille osui kyllä mahtava sää, ainakin täällä meilläpäin. Nyt on tosin aurinkokin pilvien takana, mutta aamupäivällä saatiin tankattua d-vitamiinia ulkoillessa.
On mielestäni melkoinen onni, kun kymmenen minuutin kävelyllä pääsee täysin luonnonrauhaan, kuuntelemaan lintujen viserrystä peltojen keskellä.

Koiranomistajana varsinkin ilahduttaa, kun karvakamu pääsee päivittäin luontoon haistelemaan. Meidän koira ei ole tottunut keskustan vilinään, vaikka pennusta asti tasaisin väliajoin otettiin se kaupungille mukaan. Se pudottaa keskustassa koko olemuksensa matalammalle ja alkaa päämäärättömästi vetää. Kyllä sen siis voi ottaa ja on otettukin mukaan, mutta jos siltä kysyisi missä se parhaiten viihtyy, niin vastaus olisi päivänselvä. Haukku hiljaisemmille kaduille, tässä tapauksessa siis positiivinen :D

Pyllymäkeä.

Heitä jo!


Meidän ihan pian kolmevuotias pystykorvasheltti. Paras koira missään koskaan.


Nam nam, sanoi tyttö. Eikä ollut ainoa! <3
Ensi viikolla taitaa olla taas hieman märemmät ulkoilusäät. Maaliskuukin alkaa, kevät on jo pitkällä!
Ihanaa viikonlopun jatkoa!

-white

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit