Sivut

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Emma

Meidän maailman paras koira Emma täyttää huomenna 3 vuotta. Pieni karvapallero haettiin meille 2014 äitienpäivänä. 
Emma varasti meidän sydämet jo kun kävimme huhtikuussa kasvattajalla pentuja katsomassa, vaikkakaan emme silloin vielä varmasti tienneet mikä pienistä marsun näköisistä suloisuuksista juuri meille tulisi.


Kotimatkalla.


Emma on aina ollut todella seurankipeä ja sosiaalinen. Pentuna kävimme tokon alkeet, se auttoi varmasti rohkaistumaan muiden koirien läheisyydessä. Emmalla on myös naapurissa koira-ystävä, joka on vain reilun viikon vanhempi. Nämä ovatkin tasaisin väliajoin leikkineet ja painineet yhdessä. 

Emma on ollut todella terveenä, noin vuoden ikäisenä sillä oli joku vatsapöpö, kävimme ihan tipassakin eläinlääkärillä.  Nyt tänä syksynä täytyi hommata lääkäriltä paksua tassurasvaa ja erikoisshampoota, anturat kuivuivat ihan valkoisiksi. Se johtui joko niiden putsaamisesta eli nuolemisesta tai sitten niitä oli nuoltava kun ne kuivui niin. Onneksi rasva auttoi.

Shetlanninlammaskoira on suhteellisen tunnettu rotu, viimeistään kun sanoo että nämä näyttävät mini-lassieilta niin lamppu syttyy keskustelukumppanin pään päällä. Shelttejä pidetään hieman arkoina, haukkuherkkinä leijonanharjaskoirina. Emmaan noista ei päde mikään. Emma on sporttiturkkinen, kaikkiin mielellään tutustuva, lauman mielellään koossa pitävä neiti. Se haukkuu oikeastaan pelkästään ovikellolle, ja toisinaan palloleikeistä innostuessaan. Muutaman tutunkin naapurin miehen se jostain syystä kiertää kauempaa. 

Hei!


Lapsiin Emma suhtautuu erittäin hyvin. Se on koko ajan valppaana ettei yksikään pääse sitä turkista vetämään, mutta vie lapsille lelujaan ja pallojaan leikittäväksi ihan innoissaan. Jos lapset juoksevat sen mielestä liian kovaa tai laskevat pulkalla vauhdikkaasti, se haukkuu. Mutta sheltti onkin laumankaitsija. 

Emma on ihanin hauva.

-white

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit